25.9

Kesä on muuttunut syksyksi ja ilmassa on jo talven tuoksu. Kesä piti olla rauhassa omien ajatusten kanssa, surra rauhassa Divan muisto. Olla yksin sen ikävän tunteen kanssa, jotta oma ikävä ei peitä toisia alle. Kesä oli kuitenkin kaunis, se oli lämmin kuin pitääkseen huolen ettei ikävän kylmä koske ennen kuin sydän on valmis.

Kesä oli kuitenkin upea, monellakin tavalla. Kasvatit ovat loistaneet näyttelyissä, koekentillä ja treeneissä. Omistajista on huokunut ilo ja ylpeys omasta partakaverista. Ransun jälkikasvu Restuan's kennelissä säilyi hengissä, kasvoi upeasti ja näytti sen mistä snautseri on tehty. Vahvuudesta, voimasta, järkähtämättömyydestä ja periksiantamattomuudesta. Laura teki aivan mielettömän työn pentujen kanssa, hattu pois ja syvä kumarrus!

Näyttelyhommissa ei talon omat koirat käyneet kuin pyörähtämässä, Leka yhden näyttelyn verran. Sen sijaan panostimme porukalla heinäkuun luonnetestiin, joka pidettiin Maaningalla. 5 kasvattia luonnetestattiin ja saatiin jälleen rodulle arvokasta tietoa näistä sukupolvista. Kiitos kaikille jotka näkivät vaivan ja osallistuitte, te teette arvokasta työtä kaikkien snautsereiden puolesta.


30.5

Toukokuun loppu on ollut kyllä yhtä tunteiden vuoristorataa.. Jännitimme kasvattien terveystuloksia kun kävimme joukolla tutkimassa koirien luustoja ja silmiä. Tuloksethan olivat aivan upeita! FF Dark Dreamer terveet silmät, käytettävissä jalostukseen. FF Cadillac edelleen terveet silmät. FF Field Lonkat B/B, kyynärät 0/0, selkä terve. FF Fire Lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä terve, silmät terveet ja polvet 0/0, käytettävissä jalostukseen. Arctic Idols Eminem lonkat B/B, kyynärät 0/0 ja selkä terve. Hienoja uroksia, hienoja tuloksia!! Lämmin kiitos kasvattajalta!

Viime viikko piti sisällään myös suunnatonta tuskaa, ikävää ja riipivää kaipuuta. Rakas ilopillerimme, huvitoimikunnan johtaja, maailmankaikkeuden kiltein snautseri Diva on matkannut sateenkaarisilloille pitämään huolta muista tytöistäni. Tuntuu kuin sydän olisi revitty rinnasta kun Diva sai nukahtaa rauhallisesti käsilleni, maailma tuntui heti niin paljon kurjemmalta paikalta. Jäämme kaikki kaipaamaan Divan aina iloista asennetta, hännän heilutusta ja lämpimiä suukkoja. Suurinta rakkautta on luopuminen toisen vuoksi, silti katse edelleen tapailee laumasta puuttuvaa jäsentä ja rutiinit hakevat paikkaansa. Olimme etuoikeutettuja saadessamme Divasta upeat puolet kasvatustyöhömme sekä pennuille parhaat opit upealta koiralta.


Diva elää lapsissaan ja lapsenlapsissaan, olenkin suunnattoman iloinen että Kennel Restuans on tänään vahvistanut että Divan pojalle Ransulle (FF Bob the Builder) syntyy jälkikasvua kesä-/heinäkuun vaihteessa sinne. Toivomme että kaikki sujuu hyvin ja saamme lauman uusia upeita pentuja maailmaan!


7.5

Sitä kasvattajana monesti miettii että onhan varmasti onnistunut löytämään sopivat parit, sopivan pennun sopivalle ihmiselle. Sellaisen parin että elämä olisi mahdollisimman helppoa (miten se nyt helppoa snautserin kanssa voi olla) ja että yhteistyö toimii. Sitä toivoo pennun muuttaessa koko sydämestään että saa kuulla kuulumisia, niitä hyviä ja huonojakin, olla tukena ja turvana. Minä olen siitä iloisessa ja onnellisessa asemassa että saan kasvateistani paljon kuulumisia ja terveisiä, toisilta enemmän ja toisilta vähemmän. Saan elää ne ilon hetket kun on löytynyt uusi yhteinen harrastus, jokin hankala koulutuksellinen tilanne on ratkaistu ja nuori koira on purkanut työpäivän aikana energiaansa vaikkapa välioven silpomiseen. Tuo viimeinen ei ollut niin iloinen hetki, mutta siitäkin selvittiin positiivisuudella ja päättäväisyydellä, sekä kasvattaja että omistaja.


Eilen oli tällainen valtavan ylpeyden hetki, jälleen. Merja laittoi viestiä että Reko on käynyt luonnetestissä. Siinä ihan oikeassa! Hurjintahan tässä oli se että Reko on meidän F-pentueesta joka täytti 5.5 tasan kaksi vuotta, eli luonnetestiin vaadittavan alaikärajan. Harvoin, siis todella harvoin, snautseri luonnetestataan kovin nuorena. Syy siihen on se että odotetaan että koira henkisesti kasvaa "valmiiksi", saa ehkä enemmän hyviä kokemuksia ja mahdollisesti pisteen pari suuremmat loppupisteet. Loppupisteiden määrällähän ei sitten ole mitään tekemistä sen kanssa onko koira hyvä vai ei, se mistä pisteet koostuvat, se on se tärkein osa! Olen todella ylpeä paitsi Merjasta että Rekon vei testattavaksi, myös Rekosta kuinka se testistä suoriutui. Todella hienot osa-alueet nuorella pojalla, siinä on palikat kohdallaan! Näitä luonnetestiuutisia saamme lukea lisää tulevan kesän aikana, useampi kasvattini on innostunut ilmoittautumaan testattavaksi.

Luonnetesti tai luonnekuvausikäisiä kasvatteja minulla on yhteensä 30. Näistä luonnetestin on käynyt nyt 6 koiraa ja luonnekuvauksessa 9 koiraa. Kahden koiran luonnekuvaus on keskeytetty, toisen sen takia ettei se antanut omistajalleen kiinni aikarajan puitteissa ja toisen sen takia että se kieltäytyi minkäänlaisesta yhteistyöstä kenenkään tai minkään kanssa etäleikkiosiossa. Osa kasvateistani on käynyt molemmissa ja se jos mikä on mahtavaa.


25.4

Kävimme Merin kanssa ultrassa maanantai-iltana. Siitä huolimatta että kaikki on sujunut hyvin, näyttää vahvasti siltä että pentuja ei meille tänä kesänä tule. Meri oireilee tiineyttä samoin kuin aikaisemmin, on rauhallinen, valtavalla ruokahalulla varustettu ja lenkillä laahustaa jäljessä. Tämä ei ole todellakaan Merin tavallista arkikäyttäytymistä, silläpä tulos olikin varsinainen yllätys meille. Nyt Meri on tarkan syynin alla edelleen, voi olla että tiineys on alkanut mutta jostain syystä päättynyt ja pennut imeytyvät pois. Pieni teoreettinen mahdollisuus yhteen piilossa olevaan pentuun on, tai myöhäisempään hedelmöittymiseen. Luonto on ihmeellinen..

Nyt suuntaammekin sitten katseet erillä tavalla kesään, se tarkoittaa sitä että jokunen näyttely otetaan kalenteriin mukaan. Tiimiläisiä reissaa siellä täällä ja luonnetestipuolellekin on jokunen koira menossa. Useampia kasvatteja on ilmoittautunut 17.5 joukkotarkastukseen terveyden osalta, joten jännitettävää riittää..


27.3

H-pentuetta odotamme syntyväksi toukokuun lopulla!

Astutus sujui kuten kuuluukin, ilman kevätjuhlaliikkeitä. Nyt jännityksellä odotamme neljä viikkoa mitä treffit saivat aikaan.

Tiimiläiset ajelivat lauantaina anivarhain Kemijärvelle näyttelyhommiin, tuomarina rodun spesialisti sekä kasvattajatuomari Kirsi Kentala. Nuoret pojat Reko ja Pyry saivat molemmat mukavat arvostelut, sekä erittäin hyvät laatumaininnat. Molemmat kaipaavat vielä kroppaansa täytettä, mikä ei suinkaan ole tavatonta 2 vuotiaalle viriilille urokselle. Valioluokassa kisasivat Ransu ja Tatu, voitto tänään kirjattiin Ransulle. Ransu räjäytti potin myös isoissa kehissä, 2-ryhmän voitto ja koko näyttelyn toiseksi kaunein koira. Mieletön suoritus Eija ja Ransu, sekä lämpimästi onnea! Kasvattajaluokassa esiintyi siis kolmen yhdistelmän 4 urosta. Kauniisti liikkuen ja oikealla karvalla varustettuina, oikeutetusti kunniapalkinto pojille. Iso kiitos kasvattajan puolesta, on ilo katsoa upeassa kunnossa esitettyjä koiria!

20.3

Meri kävi eilen silmäpeilauksessa Kaisa Wickströmillä. Silmät on todettu toistamiseen terveiksi ja Meri päätettiin astuttaa kesälle 2018. Tämä tulee olemaan todellinen yhteistyönäytös, monellakin tapaa. Merihän asuu siskoni luona, ja siellä myös asustaa siihen saakka että siirtyy luokseni synnyttämään. Ei sillä etteikö se onnistuisi varmasti toisaallakin, vaan siksi että Merille pystytään nyt meilläkin järjestämään stressitön ja rauhallinen pentuaika. Kiitos tästä Eijalle, uroksen omistajalle. Olen todella kiitollinen että lisäkäsiä on saatavilla tähän projektiin. Tämä tulee olemaan monellakin saralla merkittävä kasvatustyössäni, yhdistelmä jota ei vain uskallettu siirtää enää yhtään tuonnemmaksi. Yhdistelmä on kaikkea mitä minä koiralta toivon, paitsi omistajana, myös kasvattajana. Molemmat vanhemmat ovat perusterveitä perhekoiria, joilla riittää moottoria myös harrastamiseen. Molemmat ovat treenailleet useampia lajeja ihan omaksi ilokseen, tokoa, agilityä, raunioita, henkilöhakua..siis aivan laidasta laitaan. Kummallakaan ei ole ääni- tai alusta-arkuutta eikä käytöshäiriöitä, jos hetkittäistä tottelemattomuutta ei lasketa ;) Meri on vahvaluontoinen narttu, jota Ransun kaikkikäy-tyylinen lähestymistapa tasoittaa. Ransun emä, Diva, on maailmankaikkeuden helpoin snautseri. Kaikkien kanssa toimeen tuleva, aina iloinen perhepäivähoitaja. Odotukset ovat siis korkealla, toivotaan että suunnitelmat toteutuvat ja kaikki menee hyvin. Mikään kun ei ole itsestään selvää näissä hommissa.. Jos siis kiinnostuksesi monitoimikoiraan heräsi, ota ihmeessä yhteyttä. Vielä en osaa sanoa tuleeko yhtään pentua myyntiin vai meneekö kaikki koirat sijoitettuina maailmalle, se selviää tuonnempana.


6.3

Päivä pitenee mutta lumi se ei tunnu sulavan! Pakkasta on piisannut mutta toisaalta, aivan nurkan takana ovat ne päivät kun rapa taas kantautuu sisälle ja narskuu hampaissa asti nukkumaan mennessä. Tänä keväänä ei pentuhulinaa meillä nähdä, mutta kasvattini Ransu (FF Bob the Builder) odottaa morsianta kylään piakkoin. Ransku kävi viidennen kerran uusimassa silmäpeilauksensakin sen kunniaksi, edelleen terveet silmät 7 vuoden isässä. Loistava juttu!

Kesään on pikkuhiljaa katseet kääntymässä. Lekalle (AI Eminem) on varattu paikka luonnetestiin heinäkuulle. Samalla otetaan pojan strategiset mitat millin tarkasti jalostustarkastuksessa. Mukaan on innostunut useampikin kasvattini, aivan loistava juttu! Ilmeisesti porukkamme on keskimääräistä uteliaampaa tietämään mitä koira oikeasti pitää sisällään, onneksi niitä tuholaistaitoja, rusakon nirhaamisia tai jalkalistojen jyrsintöjä ei oikeasti koemuodossa järjestetä ;)

A-pentujen syntymästä on kulunut 9 vuotta. Kuinka paljon onkaan näihin vuosiin mahtunut, myös kasvattajalla. Iloa ja ylpeyttä, uusia ystäviä. Tottakai surua ja menetystä myös kuten elämään kuuluukin.


13.1

Uusi vuosi ja uudet kujeet!

Tänään on tiimiläiset tehneet upeita tuloksia jälleen Kajaanissa! FF Field "Pyry" hienosti NUO ERI1, FF Dark Diamond "Tatu" VAL ERI2 ja velipoikansa FF Dark Drifter "Onni" PU2, CACIB! Komea kolmikko todella, harmittavasti FF Dark Dreamer "Dani" joutui jättämään karkelon väliin tulehtuneen anaalirauhasen takia. Tokihan komeat urokset olisi ollut ilo kasvattajaluokassa esittää, mutta kyllä koirien hyvinvointi menee aina edelle!

Tänään Onnista tuli myös virallisesti Maaritin oma. Onni on ollut sijoitettuna ja ajatus käyttää Merille tänä keväänä, mutta suunnitelmiin tuli muutoksia. En nähnyt enää mitään syytä miksi pitkittää sitä että Onni on myös paperilla Maaritin oma. Yhteistyö on pelannut aivan loistavasti, Maarit on koiran pitäjänä tunnollinen ja tarkka, koirat saavat elää onnellista lapsiperheen arkea ja olla kuitenkin oikeasti myös KOIRIA. Toivon teille yhteisille vuosille yhtä paljon terveyttä ja iloa kuin tähänkin asti, meidän ystävyys ja yhteistyö säilyy aina.


10.10

Syksyä mennään jo pitkällä. Pian ilmassa tuoksuu jo lupaus tulevasta talvesta, sen mukanaan tuomasta puhtaudesta ja lumileikeistä. Tottakai myös jalkoihin ja partaan jäätyvistä paakuista, mutta ei murehdita sitä vielä..

Syksy toi muutoksen myös laumaamme. Meri ja Oona kävivät sotajalalle pentuhulinan jälkeen siinä määrin että Meri muutti siskoni hellään huomaan muutaman kilometrin päähän. Päätös oli vaikea tehdä, luopua rehellisesti sanottuna parhaasta koirastani. Luopua siitä, jonka voisin mihin vain viedä ja se seisoisi omilla jaloillaan, valmiina vastaanottamaan ja vastaamaan. Toisaalta juuri sen takia päätös oli helppo tehdä. Meri on pärjännyt ainoana koirana keskellä lapsiperheen arkea upeasti, ottanut paikkansa ja lunastanut lupauksensa olla rehti ja reilu. Oonalta tätä samaa ei valitettavasti olisi voinut odottaa. Oona on reagoinut ääniin kokoajan enenevissä määrin, jotain sen hermorakenteessa falskaa ja sille ei valitettavasti enää mitään voi yli 11 vuoden jälkeen. Myöskään mummoikäisen koiran ei kuulu vaihtaa kotia. Se on ollut luottoleidini pennusta saakka, ja sitä se tulee olemaan loppuun asti. Siitäkin huolimatta ettei narttuja (paitsi Divaa) siedä silmissään. Ja parastahan tässä on se että Meri ei koskaan ole poissa, viimeksi eilen päiväkahvit juotiin porukalla, mietittiin ensi vuoden kisakalenteria, suunniteltiin ja tuskailtiin. Minun vastuuni on huolehtia että jokainen koira elää turvallisesti, ilman turhaa stressiä ja dynamiikka laumassa toimii.

Kisahommissakin muutama koira on ehtinyt käydä ja toiset vasta reissuaan odottaa. Kaija ja Peppi (FF Dark Daydream) kisasivat viikonloppuna Oulussa pari rataa rally-tokoa. 89/100 ja 90/100. Mielettömän hienot tulokset tytöt! Merja ja pikkupoika Reko (FF Fire) ajelivat Norjaan asti näyttelyhommiin ja sieltä palattiin kera mielettömän arvostelun ja erittäin hyvän arvioinnin. Eipä tuntunut kumpaakaan reissaaminen hirvittämään, Rekoakaan vaikka kevythäkki mystisesti "räjähti riekaleiksi" paluumatkalla autossa. Sattuuhan sitä ;)


24.7

Arctic Idols Eminem MH-luonnekuvaus suoritettu.
Kontakti/tervehtiminen-ottaa itse kontaktia
Kontakti/yhteistyö-lähtee mukaan, ei kiinnostu to:sta
Kontakti/käsittely-hyväksyy käsittelyn
Leikki1/leikkihalu-leikkii,aktiivisuus lisääntyy/vähenee…
Leikki/tarttuminen-ei tartu,nuuskii
Leikki/puruote&taisteluhalu-ei tartu
Takaa-ajo1-aloittaa etenemisen hitaasti, voi lisätä vauhtia, seuraa koko matkan
Takaa-ajo tarttuminen-ei tartu, nuuskii
Takaa-ajo2-samanlainen
Takaa-ajo tarttuminen-ei kiinnostu saaliista
Aktiviteetti-tarkkailevainen ja enimmäkseen rauhallinen, yksittäisiä toimintoja
Etäleikki-kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja
Ei leiki, eikä saavu etäleikkijälle
Haalari/pelko-väistää kääntämättä katsetta
Haalari/puolustus&Agressio-ei osoita
Haalari/uteliaisuus-menee kun laskettu maahan
Haalari/jäljellejäävä-niiaus tai nopeuden vaihtelu sama kahdella ohituksella
Haalari/jäljellejäävä kiinnostus-ei osoita kiinnostusta
Ääniherkkyys/pelko-pakenee yli 5m
Ääniherkkyys/uteliaisuus-ei mene katsomaan
Ääniherkkyys/jäljelle jäävä pelko-samat reaktiot kahdella ohituksella
Ääniherkkyys/jäljellejäävä-ei osoita
Aaveet/puolustus&agressio-ei osoita
Aaveet/tarkkaavaisuus-tarkkailee aaveita,lyhyitä taukoja
Aaveet/pelko-enimmäkseen ohjaajan edellä/sivulla, vaihtelee paon ja kontrollin välillä
Aaveet/uteliaisuus-menee kun aaveet on riisuttu
Aaveet/kontaktin otto-vastaa avustajan tarjoamaan kontaktiin
Leikki2/leikkihalu-leikkii,aktiivisuus lisääntyy/vähenee
Leikki/tarttuminen-ei tartu
Ampuminen-kiinnostui laukauksista mutta palaa leikkiin


Kuvaus suoritettiin Maaningalla Jorma Kerkän ja Arja Jauhiaisen toimesta. Erittäin hieno suoritus 1v9kk ikäiseltä nuorukaiselta.

Luonteen merkitystä me emme koskaan voi korostaa tarpeeksi. Hävyttömän vähän snautsereiden luonteita virallisesti tutkitaan, koska "minä olen kasvattanut xx vuotta xx pentueita ja kyllä osaan koiraani tulkita" koska "tämä on vain kotikoira" koska "se on erilaisille koirille suunnattu testi" koska "ei tämä mikään työkoira ole". Höpö höpö. Pelkkiä tekosyitä, pelkkää sanahelinää. Kukaan, sanon että ei todellakaan kukaan, pysty arjessa koiraansa kuormittamaan niin että se sisältä kumpuava perimmäinen luonne sieltä tulisi esille. Ja hyvä niin, sitä varten on asiaan perehtyneet tuomarit ja alan ammattilaiset. Aina tulee yllätyksiä, monesti myös niitä positiivisiakin. Toki toisinaan käy niin että koira romuttuu testitilanteessa kuormituksesta niin että peli vihelletään poikki. Sekin on tarpeen nähdä ja kokea, silloin voidaan jalostuksella ehkä miettiä eri ominaisuuksia mitä partnerilta hakea. Ei ole olemassa huonoa tulosta tai arviointia, ne kaikki ovat arvokkaita ja antavat meille elintärkeää tietoa luonteiden todellisista tilanteista. Pysähdy. Miksi en käyttäisi koiraani testissä/kokeessa? Olet ehkä valmis käyttämään sen kahdessa näyttelyssä kasvattajan mieliksi, minä toivon että jos joku kasvateistani miettii että näyttelyt vai luonnekuvaus/-testi. Sanon silmääkään räpäyttämättä että luonne menee edelle. Aina. Joka tilanteessa. Olen todella onnekas kasvattaja, kasvattini ovat ymmärtäneet luonteen merkityksen myös. Minulla on luonnekuvaus/testi-ikäisiä kasvatteja 23 kappaletta, joista 12 on käynyt testattavana, osa jopa molemmissa testeissä! Todella upeaa! Nöyrin kiitos niistä, jokaisesta. Niistäkin joita ei koskaan tulla jalostukseen käyttämään. Prosentti on suurin kasvateillani koko pippuri-suola värillä, yli 50%. Tämä siksi että luonteella on väliä, oikeasti!


22.7

Näyttelykausi on pyörähtänyt käyntiin todenteolla, tai niillä jotka ovat onnistuneet koiransa ilmoittamaan näyttelyyn. Tokihan minäkin olen yrittänyt, mutta siinä nyt kävi vähän niin että ilmoitin vahingossa Lekan veljen näyttelyyn. Pahoitteluni siitä kaikille osallisille, pikku vikoja kun numeron näpyttelin väärin. Siitä huolimatta olemme saaneet uuden Ruotsin valion. FF Dark Drifter "Onni" kävi valloittamassa perheensä kanssa naapurimaata ja upeasti Onni oli esiintynytkin, onnea Maaritille ja kiitos yhteistyöstä. Onnille on suunnitteilla morsian ensi keväälle, jahka saadaan pojan silmät myös peilattua. Muutenhan se onkin täysin terveeksi tutkittu uros.


Oulussa lauantaina oli mukava edustus tiimin koiria. Siellä mahtaviin tuloksiin ylsivät junnu "Pyry" FF Field Ellan ohjaamana, serti meni nippanappa nenän edestä mutta vara-SERT kuitenkin. "Dani" FF Dark Dreamer pokkasi SERTIn, joka oli se maaginen kolmas. Näinollen Ainolla asustaa uunituore SUOMEN MUOTOVALIO! Huikeat onnittelut Aino, upeaa työtä. Itse esitetty, itse huollettu ja rakkaudella valmisteltu. Kiitos! Sunnuntaina olikin sitten kaikki muut koirat, paitsi Dani, erittäin hyviä. Kasvattajaluokka KASV1.


Viikko tästä Aino ja Dani esiintyivät Kemissä jälleen erinomaisesti ja kyytikaveri Eija lennätti "Ransun" olikohan jo 44 kerran peräkkäin erinomaiseksi, myös parhaaksi urokseksi kera cacibin ja vastakkaisen sukupuolen parhaaksi. Jäätävää työtä Eija ja Ransu, kyllä siinä on tuossakin parissa sattunut palikat kohdalleen. Mieletöntä!


20.6

Juhannusviikolla on hyvin aikaa tehdä taikoja, nauttia ja fiilistellä kesää. Olla iloinen siitä mitä on ja kääntää katseet huomiseen.

G-pentueen viimeinen uros muutti sunnuntaina kohti etelää. The Hulk, Huukki, sai itselleen oikein mahtavan perheen jossa kokemusta snautserista löytyy ennestään ja nähtäväksi jää pääseekö pentu ihan "oikeisiin" töihin isompana. Sisarustensa tavoin reipas ja avoin pentu on ottanut jo paikkansa perheessä, toivon heillekin iloa ja naurua uuden perheenjäsenen kanssa.


3.6

Tänään me napataan kahden pennun kanssa reput kainaloon ja suunnataan kohti Helsinkiä. Toinen pennuista jatkaa matkaansa kohti Viroa ja toinen asettuu eteläsuomeen asustamaan käppänälle kaveriksi. Pentulaatikko alkaakin olla sitten liki tyhjä, yksi pentu on vielä kotona varmistelemassa omaa perhettään ja mihinkäs tässä on kiire, valmiissa maailmassa. Jo muuttaneet pennut ovat kotiutuneet upeasti ja kuulumisia tulee kivasti. Pari tiivistä kuukautta pentujen kanssa on mennyt kyllä kuin siivillä, päivääkään en antaisi pois. Toki ne märät sukat välillä antaisin pois.. ;) Nyt alkaakin sitten pikkuhiljaa kesän keikkakalenterin silmäily, mammakoirakin on upeassa kunnossa jo, josko senkin jossain näytillä käyttäisi..


24.5

Pennut ovat nyt reilun 7 viikkoa vanhoja viikareita. Kaksi pentua on jo lentänyt pesästä. Oka ja Oiva ovat kuuleman mukaan osoittautuneet aivan reippaiksi nuoriksi miehiksi, ja kotiutuminen on sujunut hyvin. Huomenna olisi jälleen luovutettava pari pentua omiin koteihinsa. Kyllä se kieltämättä hieman roska silmässä on kun perävalot lakkaavat näkymästä, mutta toisaalta sydän on täynnä iloa kun uusi perhe pääsee aloittamaan elämän mittaista matkaa oman partakaverin kanssa. Meri on hoitanut pentunsa aivan upeasti, kaikki kunnia äitikoiralle. Se on hoitanut ja hellinyt, kasvattanut ja komentanut juuri oikeassa suhteessa. Tämä on se hetki kun saa olla kiitollinen että kaikki on sujunut hyvin, aina se ei niin mene. Pentula hiljenee pikkuhiljaa, yksi urospentu meillä vielä etsii omaa kotiaan mutta sepä saa reissata ja olla lauman mukana siihen saakka kun sopiva palveluskunta löytyy. :)


16.5

Pennut ovat nyt käyneet eläinläkärin tarkastuksessa ja sirutuksessa. Yhdelle pennulle napattiin myös passi mukaan, matkaa uuteen kotiin tehdään Suomen rajojen ulkopuolelle. Kaikki pennut saivat terveen paperit ja kehut eläinlääkäriltä. Uroksilla on kivekset laskeutuneet kaikilla, hännät suorat ja hampaitakin jo jokunen. Varsin priimaa sakkia siis..

Rekisteröinti on laitettu myös valmiiksi, toivotaan että rekisteritodistukset saapuvat pian! Saanen esitellä, upeat G- pentumme, Lumikki ja seitsemän kääpiötä!

FF Gentle Bashful -> keltainen

FF Giant Dopey -> sininen

FF Glorious Grumpy -> oranssi

FF Golden Doc -> vihreä

FF Good Happy -> beige

FF Graceful Sneezy -> ruskea

FF Grand Sleepy -> harmaa

FF Gorgeous Snow White, pentueen ainut tyttö tottakai! <3


15.5

Niin sitä nassikkalauma täytti jo 6 viikkoa. Huomenna on luvassa sitten eläinlääkärin tarkistus ja sirutus. Mukava päästä porukan kanssa moikkaamaan luottolääkäriä, näillä näkymin yhdelle pennulle napataan myös passi mukaan. Matkaa uuteen kotiin on hieman enemmän, Suomen rajojen ulkopuolelle. Pennut pääsevät nyt myös ulkoilemaan, siitäkin huolimatta että jälleen eilen satoi maan valkoiseksi lumesta. Hieman ihmetystä se pennuissa aiheutti ja kylmäähän se on, mutta tämä onkin sellainen kevät että ei meidän auta kuin sopeutua. Ensi viikonloppuna muuttaa ensimmäinen pentu jo pois pesästä, se tuttu haikeus valtaa mielen jälleen. Pentujen kasvua on upea seurata, on hieno nähdä aitiopaikalta niiden kehitys ja oppiminen, kuinka silminnähden iloiseksi pentu voi tulla opittuaan haukkumaan! Ja kuinka uniselta kasvattaja voi näyttää 5 aikaan aamulla kun koko porukka on oppinut kuinka haukutaan.. Raskaita, mutta ah niin antoisia viikkoja nämä ovat!


Yhden pennun jo sovittu haku peruuntui, joten meillä on yksi reipas uros vielä vailla kotia!


6.5

Huomenna pennut täyttävät jälleen tasalukuja, 5 viikkoa jo! Meillähän nämä täysien viikkojen juhlistukset sujuu aina jotenkin huikaisevasti, huomennakin on luvassa jälleen... Jipii.. Matolääkettä! Pennut pääsääntöisesti asuvat olohuoneessamme omassa aitauksessa, välillä se aitaus pitää sisällään paljon muutakin kuin pentuja. Sieltä yleensä löytyy joku aikuinen koira myös, useasti joko Diva tai Leka. Lapsista puhumattakaan. Meillä aamut alkaa huudolla "äitiiiii, tule herättämään pennun kanssa". Ja herätetäänhän me. Toinen herää hymy huulilla ja toinen jo herännyt vispaa häntäänsä villisti, voiko aamu paremmin alkaa. Vihdoinkin myös henget ovat sulaneet ja piha hieman kuivunut, se mahdollistaa pentujen ulkoilun aloituksen ja eilen saivatkin jo haistella kevään tuulta ja aurinkoa terassilla. Pian tanner tömisee ja takapihalle ilmestyy pieniä kuoppia, sitähän se näiden viliperttien kanssa on. :)


2.5

Toukokuu, vihdoinkin se on täällä. Ajatus kesästä, hyvin lyhyt sellainen.. Sunnuntaina oli nimittäin jälleen satanut useampi sentti lunta ja keli kaikkea muuta kuin optimaali Vapun juhlintaan. Eipä sillä, meidän vappu oli kyllä vauhdikas ja vähän villikin. Pennut täyttivät sunnuntaina 4 viikkoa ja meno alkaa olla sen mukaista. Niillä on nyt käytössään oma huone ja sitä myöten isompi tila missä kurvailla. Ja sitähän ne tekevät, juoksevat, painivat, leikkivät, hyppivät tasatassua ja välillä jo kiusaavat emäänsä. Pennut ovat myös paljon lastemme kanssa, välillä täytyy toppuuttaa poikia että malttavat antaa pentujen nukkua välillä. Upeasti ne kyllä porukalla menevät, pojat kun menevät pentuja jututtamaan niin aina sieltä tullaan pienet hännät villisti vispaten vastaan.

Pennuille on varattu jo aika sirutukseen ja terveystarkastukseen. Aika menee niin nopeasti että ihan hurjalta tuntuu että kolmen viikon päästä alkavat jo pikkuhiljaa lentää pesästä. Veljeskaartista on vielä urospentu vailla omaa kotiaan. Jos sinulla on tarjota pysyvä koti aktiiviselle pennulle, älä epäröi ottaa yhteyttä. Meille saa tulla toki pentuja katsomaan muutenkin, kahvipannu on tulilla harvase päivä.


Fearless Fellow Dark Dreamer "Dani" on luonnetestattu Rovaniemellä lauantaina pistein +95, laukausvarma. Osa-alueet olivat myös pojalle aivan mallikkaat, täysin avoin ihmiselle ja poika joka ei omaa suuria haluja puolustaa tai taistella. Lämmin kiitos omistajalle Ainolle, teet upeaa työtä pojan kanssa. Dani on kasvateistani 12 koira, jolla on jotain näyttöä luonteesta. Kuvausikäisiä kasvatteja minulla on 23 tällä hetkellä. Voin sanoa että prosentti on todella korkea, poikkeuksellisen korkea, ja olen todella kiitollinen kasvateilleni että arvostavat työtäni ja panostustani snautsereiden luonteiden parantamiseen sekä tason säilyttämiseen.


22.4

Huomenna pennut täyttävät jo hurjat kolme viikkoa. Pian on luvassa ensimmäisiä vieraita, matolääkettä ja kiinteän ruoan maistelua. Korvat avautuvat joten sen myötä alkaa ääntelykin lisääntyä pennuilla. Mahtavaa seurata aitiopaikalta jälleen tätä pienen pennun kehitystä ja elämän ensiaskeleita. Pennuille on laitettu pentupannat kaulaan jotta voidaan helpommin seurata jo liikkuvia vesseleitä ja kohdentaa havainnot oikeaan pentuun. Seuraavien viikkojen aikana pennuissa alkaa pikkuhiljaa näkyä eroja luonteissa, niiden havainnointi on erittäin tärkeää jotta pystytään valitsemaan sopiva perhe ja pentu keskenään. Pian pääsee mammakoirakin pikku lenkeille mukaan pennun tuoksusta, selvästi nauttii jo elämästä pentulaatikon ulkopuolellakin.


15.4

Pennut ovat pian 2 viikon iässä ja kasvuvauhti on hurja. Ihan päivässä näkyy selkeä muutos pennuissa kun silmät alkavat avautua ja tassut tapailee askeleita. Uskomattomalta tuntuu ajatella että viikon päästä niille tehdään jo isompaa tilaa että mahtuvat kunnolla juoksemaan. Meri ottaa jo rennosti pentujen kanssa. Se pötköttelee olohuoneessa sohvalla ja pitää silmällä nukkuvaa katrastaan. Diva, Pete ja Leka alkavat kiinnostua pennuista kokoajan enemmän ja Meri sallii jo pentujaan toisten koirien katsoa -ei tokikaan vielä koskea! ;) Oonalla ei ole mitään asiaa lähellekkän pentuja, Meri kokee vanhimman nartun potentiaaliseksi kehdon ryöstäjäksi, ja on aivan varmasti siinä myös oikeassa. Viikon päästä pentuja pääsee varmasti jo katsomaan pikkuhiljaa, Meri ottaa niin rennosti ja suhtautuu ihmiseen luottavaisesti aina niin sen takia ei tarvitse olla huolissaan. Narttu voi olla suojelevainen pentujaan kohtaan kun hoivavietti on voimakas tai sisimmässä on varautuneisuutta. Välttämättä se ei ole huono asia ollenkaan, mutta varma ja rento narttu ei turhia vouhota, pentujensa päältäkään. Pentuihin tutustuessa kannattaa silmäillä emää todella tarkasti, se on pentujen esikuva ja esimerkki ensimmäisten viikkojen ajan, joten se kertoo paljon myös siitä miten pentu on oppinut asioihin suhtautumista mallia katsomalla.


10.4

Ensimmäinen viikko pentujen kanssa on sujunut hienosti. Kaikki pennut kasvavat ja ovat jänteviä, välillä äänekkäitäkin pikku mursuja. Meri hoitaa pentujaan ihailtavalla rauhallisuudella ja antaumuksella, ihan kuten kunnon emän kuuluukin. :) Välillä se malttaa jo olla hetken rapsuteltavana ja pureskella luita pentulan välittömässä läheisyydessä eikä sisälle olla pissareissulta aivan enää kiljuva kiire. Tästä se arki asettuu, parin viikon päästä pentuja pääsee jo katsomaan.

Urospentuja on vielä vailla kotia, kysy rohkeasti!


2.4

Täällä he vihdoin ovat, upea G-pentueemme!

Meri sai (luultavasti) urakkansa jo päätökseen ja tuloksena mielettömän helppo synnytys ensikertalaisella nartulla. 7 upeaa urosta ja 1 nätti narttu. Kaikki sujui kuin oppikirjoista, pennut syntyivät vaivatta ja kaikki ovat tiukasti elämän langassa kiinni. 2 viimeistä urosta olivat jo hiukan väsyneitä synnytyksestä, mutta nyt ovat jo pirteänä tissillä. Seuraava viikko onkin pentujen kohdalla se kriittisin, tekeekö luonto karsintaa vai saammeko pitää kaikki syntyneet pennut. Toivotaan että saamme. Nyt sitten seuraavat viikot pyhitetään emälle, pennuille ja rauhalliselle sekä turvalliselle alkutaipaleelle. Reilun 3 viikon päästä pentuja saa vieraat tulla sitten katsomaan, muutama uros etsii vielä omaa kotiaan ja palvelusväkeään-kysy rohkeasti!

27.3

D-pennut täyttivät eilen 4 vuotta, huikeat onnittelut koko sakille!

Onnittelut myös Kaija ja Peppi (FF Dark Daydream) RTK1 koulutustunnuksesta! Upeaa työtä tytöt, tervemenoa avoimeen luokkaan!


23.3

Vielä vajaa 2 viikkoa H-hetkeen ja mammakoira jatkaa kasvuaan. Vielä sitkeästi lenkkeilee mukana, lyhyempiä lenkkejä tosin. Maavara alkaa uhkaavasti loppua eikä sohvalle ole mitään toivoa enää päästä käsinojan yli hyppäämällä, valitettavasti. Meri voi muuten hyvin, syö hyvin ja on levollinen. Meri on jäänyt jo viime viikosta kotiin, eikä kulje enää töissä mukanani. Äitiysloma siis aloitettu. Tämä viikko me vielä otetaan perheitä katsomaan koiria mutta ensi viikosta alkaen alkaa rauhoitus joka kestää siihen että mamma ja pennut ovat valmiita tapaamaan vieraita ihmisiä. Meri suhtautuu ihmisiin avoimesti, mutta äitikoirana sen tehtävä on myös suojella pentujaan sekä olla niiden päältä tarkka. Siksi me annamme sille rauhan hoitaa aarteitaan ensiviikot ihan rauhassa, eipä niissä ole vielä oikein nähtävääkään ennen kun alkavat liikkua enemmän. Pian aletaan jännittää että minkälainen katras sieltä saadaan maailmaan..

Ensi viikolla on ohjelmassa sitten mammakoiran parturointi ja pentulan viimeistely, G-pennut ovat kohta totisinta totta.

16.3

Kolmisen viikkoa vielä H-hetkeen ja still going, no jos ei ihan strong, niin aivat hyvin kuitenkin. Mammakoira on pirteä, selvästi kyllä lepäileekin enemmän, ja ruokahalu on pohjaton. Pari päivää sitten meni mm. lähes kokonainen makaroonilaatikko parempiin suihin ja aivan häikäilemättä kerjää lisää ruokaa ja vaikuttaa kuolevan nälkään aina kun joku muu on syömässä. Penturuokaan ollaan vaihdettu jo, matolääkkeet aloitettu ja viimeinen pari viikkoa jaetaan sitten annokset useampaan että mamma pystyy syömään ilman vatsavaivoja ja saa tankattua myös energiaa. Lenkillä Meri jaksaa vielä ihan hyvin kulkea, vapaana saa Diva-mummeron kanssa lenkkeillä metsissä jotta vauhti on sopivaa molemmille. Kasvanut vatsa selvästi hillitsee menoa jo sen verran että tarkasti katsoo tassujen asennon kun hyppää sänkyyn tai autoon. Joten valtakunnassa kaikki hyvin, nautitaan nyt upeasta keväästä joka selvästi tekee tuloaan!

Oona ja Diva kävivät molemmat alkuviikosta tarkastuksilla pattiensa kanssa. Kuten arvasimme, molemmat nartut ovat saaneet riesakseen yleisen vanhan nartun vaivan-nisäkasvaimet. Kummallakin tytöllä niitä on useita, joten leikkaushoitoa mietitään. Käytännössä se tarkoittaisi 2-3 leikkausta molemmille nartuille ja samalla otetaan kohtu pois. Kasvaimet voivat olla hyvä-, paha- tai sekalaatuisia, joten mahdoton niistä on sanoa mitään ilman leikkausta. Oonalla ikää on jo 11 vuotta ja Diva täyttää 10. Tässä ollaan nyt pari päivää istuttu käsi poskella ja mietitty, mietitty ja puntaroitu. Laitetaanko tytöt käymään läpi useat leikkaukset, toipumiset ja nukutukset. Läpihuutojuttuja ne eivät ole koskaan, nyt vielä molemmat tytöt ovat jo iäkkäitä (joskin todella hyväkuntoisia) että sekin tuo oman jännitysmomenttinsa asiaan. Tämä on se hankala hetki koiran omistamisessa, suurten päätösten teko toisen puolesta.


8.3

Saimme viettää pitkän hiihtolomaviikonlopun upeissa Hyrynsalmen maisemissa ja nauttia kirkkaasta auringon paisteesta ja ulkoiluilmoista. Koirat nauttivat myös pitkistä lenkeistä, metrisestä hangesta ja grillimakkarasta. Merin tiineyttä on mennyt nyt 5 viikkoa ja hienosti se jaksaa edelleen lenkkeillä ja touhuta muiden mukana. Pikkuhiljaa alkaa olla ajankohtainen alkaa maistella penturuokaa ja viikon päästä ollaan kovastikin jo mammaruoassa kiinni. Meri on hyväntuulinen vatsakumpuineen ja mahtuu vielä nippa nappa kainaloon nukkumaan, valtakunnassa siis kaikki hyvin.

Sähköpostiviesteihin tulee useasti vastattua aamukahvilla anivarhain, ja kännykällä kuinkas muutenkaan. Jälkikäteen kun lueskelen vastauksia niin kyllähän se kieltämättä hieman naurattaa. Automaattinen korjaus saattaa heittää melkein mitä sattuu väliin, joten älkää ihmetelkö jos vastaus tuntuu hieman oudolta :D Joten kysykää vain jos joku mietityttää tai jäätte pohtimaan että mitähän ihmettä se tuolla lauseella on tarkoittanut, vastaus saattaa olla ihan jotain muuta! ;)


1.3

Maaliskuu ei voisi upeammin alkaa. Meri on todettu tukevasti tiineeksi. Se sinetöi sitten koko loppu kevään suunnitelmat, eli meitä ei tulla näkemään näyttelyissä eikä kisoissa ennen kuin pentuhulina on laantunut. Pyhitämme siis kevään ja alkukesän Merille sekä jälkikasvulle.

Meri on voinut hyvin. Pientä pahoinvointia lukuunottamatta syö ja liikkuu kuten ennenkin mutta on selvästi hellydenkipeä. Panostamme nyt siis täysillä tulevaan mammakoiraan ja nähtäväksi jää minkälaisen katraan tyttö sieltä pyöräyttää.


20.2

Merja ja Reko avasivat näyttelyuran upeasti ja edustavasti Kauhajoella viikonloppuna. Lämmin kiitos kasvattajan puolesta, upeaa työtä teet Merja pojan kanssa! Tämä ikäkausikaan kun ei ole mitenkään helppo, nuorukaiset uhmaavat rajojaan ja kokeilevat omistajiensa pinnaa mutta onneksi se on vain yksi "vaihe" kasvun tiellä.


Merille on varattu ultra 1.3. Siihen saakka jännitetään kädet kylminä kuinka meidän kävi. Meri on ehkä aavistuksen rauhallisempi kuin tavallisesti, hakeutuu kainaloon enemmän ja nauttii hellyyden pidosta. Tämä voi olla merkki tiineydestä, ihan kuten valetiineydestäkin. Muutamana päivänä oli havaittavissa aamusta pahoinvointia, joka on mennyt ohi ja ruoka maistuu tuttuun tapaan. Joten ensi viikolla olemme viisaampia. Pennut eivät ole vielä "varattuja", toki kyselyitä tulee ja saakin tulla vielä. Emme kuitenkaan lupaa kenellekään pentua ennen kuin ne ovat syntyneet ja näemme mitä sieltä tulee, sekä uusi perhe käynyt meillä tutustumassa koiriin ja olosuhteisiin missä pennut kasvavat ensimmäiset viikot. Tämä on hyväksi havaittu tapa, jolla varmistamme että oikea pentu löytää oikean perheen. Ota siis rohkeasti vain yhteyttä! ;)


2.2

Odottelemme innoissamme G-pentuetta syntyväksi huhtikuun alussa. Astutus on onnistunut luonnollisesti ilman kevätjuhlaliikkeitä. Meri tullaan ultraamaan maaliskuun alussa, joten jännittäviä viikkoja elämme. Nyt keskitymme mammakoiran huolenpitoon ja antamaan sille parhaan mahdollisen kantoajan. Mikäli kodissasi on snautserin mentävä aukko, ota rohkeasti yhteyttä.


27.1.2017

Eilen saimme vahvistuksen Kennelliitolta hienoista terveystuloksista:

Fearless Fellow Bob the Builder LTV0, SP0, VA0

Fearless Fellow Dark Drifter LTV0, SP0, VA0

Odie Saltus ze Zahrabske LTV0, SP0, VA0

Kolme kauttaaltaan tervettä urosta, kaikki käytettävissä jalostukseen. Lämpimät onnittelut myös omistajille!


19.1.2017

MERIN JUOKSU ON ALKANUT, ASTUTUS KUUN VAIHTEESSA!

Ja niin me polkastiin näyttelyvuosi käyntiin perinteisesti Kajaanista. Uskomatonta kyllä, pakkasta ei ollut kuin pari astetta mutta ahtaus oli jotain aivan käsittämätöntä hallissa. Siitä huolimatta F-pentueen ensikertalaiset suhtautuivat tähän(kin) asiaan tyynen rauhassa, ilman paniikkia tai epäröintiä. Ihanat pienet poikani! FF Fire "Reko" ja FF Field "Pyry" hoitivat homman kotiin mallikkaasti, kummallekkin pentuluokassa Kunniapalkinto ja upeat arvostelut! Järjestys tänään Pyry PEK2 ja Reko PEK3. Kasvatteja oli mukana muutenkin hieno joukko, Tahvo AVO H, Onni VAL ERI SA3, Tatu VAL ERI SA4, Hilima VAL ERI SA2, PN4. Omia koiria oli mukana Leka ja Meri. Leka toisessa Suomen näyttelyssään huikeasti PU4, SERT ja Merin oli tyytyminen erittäin hyvään. Tästä on hyvä jatkaa myös näyttelyvuotta, tosin oman talon koirat pistävät nyt lomavaihteen päälle. Meri tullaan astuttamaan kuun vaihteessa ja pieniä partoja (toivottavasti) syntyy kevään korvalla. Loistava ajoitus tytöllä. Jos talossasi on paikka auki aktiiviselle pennulle, ota rohkeasti yhteyttä!



4.1.2017

Uusi vuosi ja uudet kujeet! Niin koitti kunnon pakkasetkin meidän leveyksille ja nyt on hyvä hetki kaivaa partakaveri kainaloon ja suunnitella tulevaa vuotta. Merin juoksun alkua odotellaan kuumeisesti ja Pete vaikuttaisi olevan sitä mieltä että ei tässä pitkään enää kestä. Pentuhulina sitten saneleekin kevään ja kesän suunnitelmat, me ei näyttelyissä käydä sinä aikana kun pennut ovat kotona. Se aika pyhitetään emälle ja pennuille eikä mikään palkinto ole sen riskin arvoinen että reissusta tuotaisiin kennelyskää tai muuta tuliaisina..

Kajaanin näyttelyyn reilun viikon päästä onkin lähdössä huikea määrä koiria, laskettiinkohan me että 9 "meikäläistä" eli oman tiimin väkeä. Onpa kyllä mukava päästä aloittamaan vuosi huikeassa seurassa!

FF Eternal Flame "Dora" on ollut nyt viikon uudessa kodissa koeajalla. Nemin ja Doran välit olivat ja pysyivät liian sähköisinä, joten viisain päätös oli että Doralle etsitään uusi koti. Useampi hyvä vaihtoehto ilmaantuikin, joten nyt katsomme koeajan verran että olisiko tämä perhe se ikioma perhe loppuelämäksi-alku ainakin vaikuttaa todella hyvältä ja Dora on kotiutunut hyvin.


18.10.2016

Vaikka toissayö menikin linja-auton lattialla makuupussissa nukkuen, on mieli pirteä ja hymy herkässä! Me käytiin tiimiläisten kanssa jälleen huikea reissu, tällä kertaa Latviassa. Lähdettiin perjantaina aamuyöstä kohti Vaasaa, sieltä yhteiskuljetukseen ja kohti satamaa. Matka sujui hyvin, myös ensikertaa bussissa matkanneilla Tatulla ja Hilimalla. Lauantaina kisattiin vähillä yöunilla, hyvällä fiiliksellä ja loistavin tuloksin. Leka (AI Eminem) sai juniorisertin ja valioitui myös Latvian junnuvalioksi, Ransu (FF Bob the Builder) pokkasi jälleen erin-kuka ties monesko kymmen se jo oli! Veljekset Onni (FF Dark Drifter) ja Tatu (FF Dark Diamind) sijoittuivat PU kehässä molemmat, Onni PU3 ja Tatu ihanan Ellan esittämänä PU1. SERT ja VSP! Tatusta tuli samalla siis myös Latvian valio! Mieletöntä, hurjasti onnea Ellalle ja toki kotiväelle myös. Nartuissa kisa käytiin "omien" välillä, Hilima (FF Betty Boop) taipui vain vaivoin PN2 sijalle ja tällä kertaa pidemmän korren vei Mei (VD'S Attica). Meri oli kisassa myös rotunsa paras ja sai sertin, sehän riittikin sitten valioittamaan Merin Latviaan ja Balttian maihin. Älytöntä, varsinainen supermimmi se kyllä on! Sunnuntaina mukana olleille ERIä, Ransulle karvas PU2 sija-valioituminen oli niiiin lähellä! Leka pu3 ja Meri uusi narttujen ykköspaikan ollen päivän vastakkaisen sukupuolen paras, eli VSP. Mahtava reissu, pari pientä kommellusta ja muistoja keinutuoliin. Nyt onkin hyvä jäädä tauolle ja kasvattamaan talvikarvaa.

Omat koirat kisaa näillä näkymin ensi vuonna joskus seuraavan kerran, Peteltä otetaan selkäkuvat vuodenvaihteen jälkeen ja sitten varmistuu pentusuunnitelmat vuodelle 2017. Jos kaikki on kuten kuuluu, Meri tullaan astuttamaan Petellä alkuvuodesta. Odotettavissa on (toivottavasti) aktiivisia snautsereita, joista riittää moneen menoon!

19.9.2016

Eilen oli Limingan, eli Oulun, ryhmänäyttely johon lähdettiin parin nuoren pojan kanssa. Tai siis allekirjoittanut lähti varahandleriksi puolen tunnin varoitusajalla! Kannatti lähteä, Dani on saanut syötyä vihdoin itsensä SERTIn arvoiseksi ja oli kisassa myös VSP. Velipoika Tatu heti perässä PU2 sijoituksella, loistavaa pojat!

FF Dark Daylight "Peppi" on avannut omistajansa Kaijan kanssa rallytokon kisauran, loistavaa likat! Ensimmäisestä kisasta 80pistettä ja hyväksytty tulos. Siitä se lähtee!

Diva täytti hiljattain 9 vuotta, still going strong! Huomenna käydään silmälääkärissä ja tsekataan onko silmiin tullut muutosta kaihin vuoksi. Pete lähtee myös mukaan anomaan naimalupaa ens kevääksi, saapa nähdä saadaanko suunniteltu yhdistelmä toteutettua-odotukset ovat korkealla!


15.8.2016

Tämän päivän piti olla se päivä kun tulen ylpeänä kertomaan että saimme eilen Oulussa 2 uutta muotovaliota, Onnin ja Merin. Minun piti hehkuttaa myös että voitimme BIS3 kasvattajaryhmänä, tiiminä.

Tästä tulikin päivä jolloin luovuimme yhdestä suuresta, FF Athos 4.3.2009-15.8.2016. Lepää rauhassa Elmo, anna siskollesi köniin. <3


10.8.2016

Ristus mikä reissu, vaan tulipahan tehtyä!

Otettiin Eijan kanssa ja pakattiin muutama koira LINJA-AUTOON ja hurautettiin Liettuaan muutamaksi päiväksi näyttelyreissulle, ja kyllä kannatti! Mukana meillä oli ensikertalaiset bussimatkaajat Leka ja Meri, sekä konkari, ketään kylmäksi jättämätön Ransu. Ja kieltämättä vaikka reissu oli todella raskas, se oli myös kannattava. Kaikki saatiin mitä haluttiin, Lekasta tuli Liettuan juniorimuotovalio-meidän talon ensimmäinen!! Meri sai SERTIn ja CACIBIN, joten odottelemme sitten aikarajan täyttymistä kansainväliseksi valioksi ja metsästämme Suomesta viimeistä sertiä. Jahka se saadaan plakkariin, ja pakkohan se on saada, tyttö valioituu siltä istumalta 3:n eri maahan. Eipä turha tyttö ollenkaan. Ja mitä Ransuun tulee, no se ei liene kellekkään yllätys että tämä 40 ERInomaisen laatuarvostelun uros, valioitui myös Liettuaan! Voitte vain kuvitella että ostimme muutaman pullon kuohuvaa kotiin tuomisiksi, kyllähän tämä nyt on lasillisen paikka. Reissu sujui kaikinpuolin loistavasti, koirat reissasivat mahtavasti ja olivat matkalla kuin kokeneemmatkin. Ruoka maistui ja vatsat sekä psyyke pysyi normaalina, siis koirilla.. Matkaseura oli mahtavaa, bussissa oli loistava henki reissaajien kesken ja kaikkia autettiin kun tarvetta ilmeni. Ei koiranäyttelyt ole ollenkaan hullumpaa hommaa kun siihen oikein asennoituu.

Silläaikaa kotimaassa Maarit käytti Onnin (FF Dark Drifter) Haapavedellä luonnetestissä, loistavat osa-alueet, Onnimainen tulos +110 pistettä ja laukauskokematon! Lämmin kiitos Maaritille, onni on Onni hyvässä kodissa.


19.7.2016

Niin se löysi viimeinenkin F-pentu arvoisensa palvelusväen. Onneksi kauas ei tarvinnut pennun lähteä kalaan, tai siis kävihän se kanssamme Jumiskossa asti ahvenia varastamassa, mutta nyt pentu asustaa Jäälissä Juhan hellässä huomassa. Toivotaan ratkiriemukkaita hetkiä molemmille! Aika näyttää kasvaako pennusta seuraava pelastuskaveri, ainakin siitä viikossa kehkeytyi täysiverinen karavaanari ja kalakaveri reissatessaan kanssamme kesälomalla.

Seuraavaa pentue on suunnitteilla keväälle 2017, älä jää kyselysi kanssa rannalle! Suunnitteilla on erittäin mielenkiintoinen yhdistelmä! Kysy rohkeasti lisää.


4.7.2016

FF Fence "Pyry" pentu on palautunut eilen kasvattajalle uuden perheen yllättäneen allergiatapauksen vuoksi. Pennulle etsitään nyt rauhassa yhteistyössä uusi koti, jotta pentu saa myös arvoisensa palvelusväen loppuelämäkseen. Pyry on hauska nassikka, kuten kuuluu-terävillä hampailla varustettu. Rekisteröinti on suoritettu, samoin eläinlääkärin tarkastus ja pentutestaus. Pyry on asianmukaisesti hoidettu ja madotettu, ikää nyt 8,5viikkoa. Lisätietoja pennusta saa suoraan kasvattajalta, soittamalla tai sähköpostilla.


Me ajeltiin perjantaina erikoisnäyttelyyn Virroille koko perheen voimin. Näyttelyihin ottivat osaa omista koirista Oona, Meri, Pete ja Leka sekä kasvatit Peppi, Hilima, Onni, Tatu ja Ransu. Valtavan ylpeä olen koko porukan edesottamuksista, kaikki hyvin käyttäytyviä ja erinomaisessa kunnossa esitettäviä koiria! Aurinko loisti ylpeänä kilpaa kanssani. Tulokset olivat myös vähintäänkin upeat, Oona VET ERI4, Meri AVO ERI3, Pete VAL ERI, Leka pek2-KP, Peppi VAL ERI, Hilima VAL EH (tuomari rokotti yhden etuhampaan puutoksesta-minkäs teet että hampaat tippuu kovassa menossa), Onni AVO ERI2-SA, Ransu VAL ERI. Aikalailla siis erinomaista sakkia, kuinkas muutenkaan!


Sunnuntaina sitten vietettiin päivä muuten snautserimaisessa menossa, lapsi-koirakisoissa ja kenneleiden välisessä leikkimielisessä eeppisessä kisassa! Aivan huikeita rasteja oli taas järjestelyjoukot tehneet-lämmin kiitos niistä! Kokeilkaapa itse syödä 3 Marie keksiä nopeasti ja vielä viheltää siihen päälle! Tiimimme jatkoi viimevuoden tapaan aivan kärkikahinoissa mukana, tänä vuonna meille sijoitus 2-heti huikean Tacillan joukkueen jälkeen! Nyt tuntuukin että voi pahus kun ensi vuoteen on niin pitkä aika! Viikonloppuna rikottiin ennätyksiä koiramäärässä-122 snautseria ilmoitettu näyttelyihin! Se jos mikä on märkää partaa poikineen!


27.6.2016

Niin se vaan pentulaatikko tyhjenee pikkuhiljaa. Suvi mamma lähti eilen omaan kotiin Hannun hellään huomaan. Kotona olevat pennut eivät olleet moisesta moksiskaan ja Suvi lähti vähintäänkin mielellään. Kyllä se on tyttö loistavan työn tehnyt, jäämme jännityksellä seuraamaan mitä pennuista kasvaa. Kaikki urospennut ovat muuttaneet jo omiin koteihinsa, Ronkeli, Reko, Pyry, Pyry ja Manu. Aivan mielettömät perheet saivat he omakseen, puolestani lämmin kiitos kaikille luottamuksesta ja pidetään yhteyttä tiiviisti! Narttupennut muuttavat sitten loppuviikolla, joten allekirjoittaneella hieman pukkaa nyt eroahdistusta!! Olemme tehneet parhaamme jotta pennut saavat parhaat mahdolliset eväät elämään, nyt sitten jokainen perhe muokkaa pennusta itselleen sopivan. Toivotan pitkää pinnaa ja huumoria-niitä tarvitaan snautserin kanssa aika useasti.. ;)


23.6.2016

Niin se aika vain on kulunut että pennut täyttivät tänään 7 viikkoa. Vauhtia ja vilinää riittää, mutta hieman haikein mielin joudun katraasta pikkuhiljaa myös luopumaan. Huomenna muuttaa ensimmäiset pojat pois pesästä-ja kyllähän niitä kaipaamaan jäädään. Siitäkin huolimatta että aamulla pentulan siivous suoritetaan liki painepesurilla ja lapiolla, yöpaidan helma on reikiä täynnä pienistä hampaista ja mammakoirakin alkaa olla jo hätää kärsimässä naskalihampaiden kanssa. Pennut on pentutestattu ja rekisteripaperitkin tulivat ennätysajassa, kaikki on siis valmista maailman valloitusta varten. Maanantaina minun täytyy myös raskia luovuttaa Suvi-mamma Hannun hellään huomaan. Mielellänihän minä sen teen, yhteistyö sijoituskuvioiden kanssa on pelannut mielettömän hienosti. Keskinäinen luottamus ja kunnioitus on meillä toiminut ja Suvi on hoitanut osansa ihailtavasti. Äärimmäisen iloinen ja onnellinen olen vahvasta emälinjastani joka hoitaa ja synnyttää niin ettei minun tarvitse turhia murehtia. Synnytyksestä palautuminen on sujunut myös loistavasti ja mammakoira on säilyttänyt iloisen elämänasenteensa läpi urakan.


Kaikki pennut saavat itselleen todella mukavat perheet, perheet jotka ymmärtävät sitoutumisen ja heidän panostuksen merkityksen. Vaikka pennut muuttavat pois, ne asuvat aina sydämessäni ja niillä on paikka elämässämme. Toivottavasti saan olla kaikkien pentujen elämässä mukana, niin iloisina hetkinä kuin niinä tuskastumisen ja turhautumisen hetkinäkin.

17.6.2016

Pennut ovat nyt 6 viikkoa vanhoja ja kävivät eläinlääkärillä tarkastuksessa ja sirutuksessa. Pennut matkasivat hienosti oksentelematta ja käyttäytyivät muutoinkin mallikelpoisesti. Hannu, Aino ja Kaija olivat mukana lisäkäsinä vastaanotolla, ja tiimityöskentelyllähän se sujuu! Kaikilla uroksilla oli kivekset jo laskeutuneet, myös hampaat ja hännät olivat kaikilla kunnossa. Pienimmällä tytöllä huomattiin nivusessa pieni tyrä, joka operoidaan sitten kun tyttö on hieman isompi. Mitenkään se ei pentua tunnu vaivaavan eikä sitä ole kotioloissa edes huomattu. Nyt onkin sitten rekisteröinti maksettu ja odottelemme kuumeisesti ehtiikö Kennelliitto toimittaa paperit ennen juhannusta.


Maarit käytti Hiliman ja Onnin viikonloppuna Tuurissa näyttelyreissulla, todella tiukalta tuomarilta molemmille EH. Tuomari jakoi reilulle 10 koiralle 2! SA:ta jotka menivät aivan ansaitusti upeille veteraanikoirille. Nyt sitten pari viikkoa lepoa sillä saralla ja kohti erikoisnäyttelyä Virroille.


13.6.2016

Pennut ovat päässeen kunnolla ulkoilun makuun ja syömään ruohoa! Mikäs siinä on kirmaillessa hyvässä kelissä valvovan silmän alla. Tästä pentueesta on nyt kaikki pennut varattuja ja uudet kodit valittu. Pohjoiseen meillä jää 3 urosta ja 2 narttua, 2 urospentua matkaakin sitten lähemmäs pääkaupunkia. Tällä viikolla on sitten ohjelmistossa pentutarkastus, purennat näyttäisi aivan hyvältä ja uroksilla kivekset tuntuu olevan oikeassa suunnassa. Odotamme siis innolla eläinlääkärin tarkistusta.


Fearless Fellow Eternal Flame etsii nyt itselleen uutta kotia. Dora on ollut sijoituksessa Kirsillä Oulussa, mutta nyt on Doran ja Nemin keskenäiset välit tulehtuneet siihen pisteeseen että tyttöjen yhteiseloa ei ole järkevää jatkaa. Kirsin kanssa yhdessä olemme päättäneet että Doralle etsitään sopiva koti rauhassa. Dora on avoin ja iloinen pikkulikka, koko elämänsä elänyt lapsiperheen keskellä ongelmitta mutta ei tule toimeen toisten narttujen kanssa ollenkaan. Dora sopii siis perheeseen jossa ei ole muita koiria tai on kaverina tasainen uros. Harrastuspotentiaalia tytössä kyllä on, se on taistelutahtoinen ja erittäin perso joten herkuilla palkkautuu loistavasti myös. Ei pode eroahdistusta tai muita käytösongelmia, jos nyt itsekseen silloin tällöin räjähteleviä kaukosäätimiä ei lasketa. Doraa ei tulla näkemään koskaan sohvaperunana, se on koira joka nauttii tekemisestä ja kaipaa aktivointia. Näyttelyissä se on käynyt 4 kertaa ja palkittu jo kahdella SERTillä. Dora täyttää heinäkuussa 2 vuotta, joten valioituminenkin on vain ajan kysymys. Mielelläni näkisin tytön edelleen sijoituskoiranani, mutta sopivan kodin löytyessä mistä tahansa muusta ollaan valmiita luopumaan-mutta ei uuden kodin pysyvyydestä ja sitoutumisesta. Lisätietoja saa soittamalla minulle suoraan, Doraa ei luovuteta kiireellä kiertolaiseksi!


9.6.2016

Pennut täyttävät tänään 5 viikkoa. Luvassa jälleen matolääkettä ja tavanomaista hulinaa. Pennut ovat pikkuhiljaa totutelleet myös trimmauskoneeseen ja trimmauspöytään. Tätä harjoitusta jatketaankin sitten ahkerasti jotta tulevaisuudessa trimmaus- tai hoitotoimenpiteet eivät muodostu hankaliksi. Kynsien leikkaus, kampaaminen ja muu kauneudenhoito suoritetaan välillä "liiankin" tiheästi jotta pentuaikana opitaan ja totutaan kaikenlaiseen käsittelyyn. Parikymmentäkiloinen uroksen jässikkä joka ei ole tottunut käsittelyyn- se on jo oikeasti hankala tapaus ja niitä näkyy valitettavan paljon. Toki snautserin perusluonteeseen kuuluu kyseenalaistaa, ilmaista oma mielipide ja joskus vaan jurnuttaa vastaan, mutta se mikä päätetään suorittaa, myös suoritetaan. Näissä hommissa monesti kuluukin paljon herkkuja, aikaa ja hikeä..

Pennuilla häämöttää viikon päästä pentutarkastus, eläinlääkäri Raimo Kekkonen Eläinasema Ouluvetissä, saa vieraakseen kasan vikkeliä pikku partoja joten autoilun harjoittelukin alkaa piakkoin. Ulkoiltu ollaan muutamia kertoja ja nyt kun myrsky on taas tyyntynyt, harjoitukset jatkuu.


2.6.2016

Pennut kasvavat hurjaa vauhtia ja aika kuluu kuin siivillä! Tänään mittarissa 4 viikkoa ja vauhti alkaa olla sen mukainen! Kovasti haukutaan, painitaan, leikitään ja valloitetaan maailmaa. Pennuilla on nyt kokonaan oma huone käytössä joten tilaa temmeltää piisaa. Huoneessa meinaa olla välillä tungosta kun talon aikuiset koirat ottavat oman osansa perhepäivähoitajina ja pentujen ilmeet on kyllä näkemisen arvoisia kun kaikkien vatsojen alta ei löydykään herkullista maitobaaria. Pian pennut pääsevät myös ulkoilemaan, kelit ovat olleet suosiollisia joten on oikein hyvä aika aloittaa ulkoilut myös. Ruoka maistuu ja makuelämyksinä olemme maistelleet mm. jauhelihaa, pentumuroja, piimää, pennun märkäruokaa jne. Suurin osa pentujen tulevista perheistä on käynyt jo pentuja katsomassa ja tällä hetkellä on varmistamatta enää toisen narttupennun perhe. Yhdistelmä on ollut todella haluttu ja kiinnostava, joten vähintäänkin ylpeänä voin todeta että olemme onnistuneet valinnoissa. Pennuille on ollut tarjolla todella mukavia perheitä, perheitä jotka ymmärtävät sitoutuvansa 15 vuodeksi uuteen kaveriin ja ovat valmiita panostamaan sen elämänlaatuun niin että pentu saa elää laadukkaan elämän rakastavassa perheessä.


26.5.2016

Pennut täyttivät juhlavat 3 viikkoa ja sitä juhlistettiin edellisenä päivänä pentulan pienellä laajennuksella. Nyt pennuilla on hieman lisää tilaa harjoitella painimista ja juoksemista ja selvästi ottivat tilansa haltuun heti. Melkoinen mekkala lähtee jo seitsiköstä kun opettelevat ääntelyn saloja ja koiran pennun aakkosia. Aamulla maisteltiin myös ensimmäistä kertaa raakaa jauhelihaa. Kovan maiskutuksen kera kaikki sitä mutustivat ja pikkuhiljaa kevennämme mammakoiran taakkaa myös ruokinnan saralla. Luvassa on siis makuelämyksiä, myös matolääkkeen muodossa. Nyt kun pennuilla on enemmän tilaa, ne ovat myös koko ajan lähempänä talon muita koiria. Oona ja Diva ovatkin pentulan vakivierailijat. Meriä ja Lekaa kiinnostaa huomattavasti enemmän Suvin tarjolla olevat ruoat, mutta ovat toki kohteliaina osoittaneet kiinnostuksensa pentuja kohtaan. Pete tyytyy vielä tuskailemaan huoneen ovella, pennut ovat auttamatta vielä liian pieniä rymykavereita mutta eiköhän parin viikon päästä Petekin pääse iltahepuleita pentujen kanssa juoksemaan. Peten erikoisuus on kaataa jopa kolme keittiön tuolia yhdellä sukelluksella, se kun ei tuollainen 20 kiloinen korsto mahdu juoksemaan tuolin alta ihan samalla tavalla kuin pikku pentu.. ;)


24.5.2016

Lauantaina veljekset Dani (FF Dark Dreamer) ja Onni (FF Dark Drifter) kävivät Oulaisissa näyttelyreissulla. Keli suosi ja ilmeisesti mukavaakin oli ollut, oi jospa oisin saanut olla mukana! Molemmille pojille laatuarvostelu erittäin hyvä tiukalta tuomarilta. Siitä se kesän näyttelyturnee alkaa, seuraavia koitoksia odotellessa. Talon omat koirat viettävät vielä lomaa näyttelyistä mutta eiköhän me kesällä keretä hommiin mukaan.

Pentulaatikossa voidaan oikein hyvin. Silmien avauduttua aletaan enemmän ja enemmän kävelemään, painimaan ja tutkimaan ympäristöä. Parin päivän sisään onkin pennuille luvassa elämyksiä, matolääkettä, tilan laajennusta, kiinteän maistelua ja lisää vieraita. Suvi on suhtautunut vieraileviin ihmisiin ihanasti, hyvin luottavaisin mielin se sallii aarteitaan ihailtavan-toki tarkkailee kovasti että pääluku laatikossa täsmää.


19.2.2016

Pennut täyttävät tänään 2 viikkoa. Kasvuvauhti on edelleen kova, painot siirtyvät jo nelinumeroisille summille ja silmät alkavat avautua. Suvi huolehtii edelleen jälkikasvustaan tunnollisesti, se malttaa kuitenkin jo välillä olla meidänkin seurassa ja touhuta talon muiden koirien kanssa. Ihana nähdä miten iloisena se edelleen viipottaa menemään, toivottavasti pentuihin tarttuu tuo aina yhtä aurinkoinen elämänasenne! Reilun viikon päästä alamme pikkuhiljaa päästää vieraita pentulaan, tungosta tuntuu olevan joten eiköhän me kuppi jos toinenkin kahvia hörpätä.


12.5.2016

Pennut alkavat olla viikon vanhoja. Ensimmäinen viikko on sujunut pentulaatikossa erinomaisesti, kaikki pennut ovat terhakoita ja kasvavat hurjasti. Parhaimmillaan painon nousu on saattanut olla vuorokaudessa liki 90 grammaa, mikä on kyllä todella paljon. Tämä kertoo siitä että maitoa piisaa kaikille, eli emän ruokinta on onnistunut loistavasti. Tällä hetkellä Suvilla on täysi palvelu, ruoka tuodaan 4 kertaa päivässä suoraan pentulaatikkoon jotta mammakoira saa tankata ihan rauhassa samalla kun syöttää jälkikasvuaan. Hetkittäin Suvi malttaa jo olla pentulaatikosta poiskin, yhtenä aamuna yllätin sen nukkumasta pitkin pituuttaan pentulaatikon vieressä lattialla, äiti taitaa olla vähän väsynyt.. Mummokoirat Oona ja Diva hinkuvat pentulan puolelle katsomaan lapsenlapsiaan mutta vielä ei siihen lupaa heru, annetaan vielä pari viikkoa rauhaa äitikoiralle hoitaa tavallansa ja jahka pentujen reviiri laajenee pääsevät muutkin koirat tutustumaan pikkuhiljaa pieniin tulokkaisiin. Lyhyesti siis, valtakunnassa kaikki hyvin. Viikon päästä vauhtia jo alkaa pikkuhiljaa löytyä kun silmät alkavat rakoilla ja kävelyharjoitukset käynnistyvät.. Siihen saakka nautitaan vielä rauhasta, vauhtia on varmasti luvassa muutaman viikon päästä ihan riittävästi.


5.5.2016

Takana pitkä yö, eilinen ja tämä päivä. Vihdoinkin urakka on saatu päätökseen ja voin onnellisena ilmoittaa että MEILLÄ ON PENTUJA! Suvi aloitti urakkansa eilen illalla ja yö meni kätilöidessä kaverina. Se kuullostaa paljon vaativammalta hommalta kuin mitä oikeasti on, minun tehtävä oli syödä suklaata ja punnita pentuja. Suvi hoiti käytännössä kaiken muun ihan itse. Ensikertalaisena suoriutui ihailtavasti urakasta, siitäkin huolimatta että klo 3 yöllä syntyi kennelimme ensimmäinen enkelipentu. Pentu syntyi vihreän veden saattelemana, joten oletus on että istukan irtoaminen oli menehtymisen syynä. Suvilla urakkaa riitti ja aamulla vaikutti muutaman tunnin unien jälkeen vielä poinnistelevan. Suuntasimme eläinlääkäriin tarkistettavaksi ja RTG-kuva osoitti yhden pennun olevan vielä kohdussa, perätilassa. Tutkimukset osoitti että pentu on saatava ulos mahdollisimman pian ja päädyimme leikkaamaan jolloin saatiin jumissa ollut enkelipentu kohdusta pois. Suurikokoinen narttu oli juuttunut matkallaan ja näin ollen meille jäin saldoksi 7 terhakkaa pikkupartaa, joista olemme enemmän kuin iloisia ja ylpeitä. Suvin äidinvaistot ovat vertaansa vailla, nukutuksen jälkeenkin se palasi "työn" ääreen ongelmitta ja hoitaa jälkikasvunsa moitteetta. Nyt toivommekin että seuraavat kriittiset pari viikkoa pennut jaksavat syödä kuten tähänkin asti, paljon ja suuresti maiskuttaen. Lämmin kiitos kaikille mukana jännittäneille, puhelin on piipannut tsemppiviestejä ja iloisia soittoja. Näihin tunnelmiin ja aurinkoisiin ajatuksiin on hyvä asettua rentoutumaan näin pyhäpäivän kunniaksi.


25.4.2006

Fearless Fellow Betty Boop on lausuttu selkäkuvista terveeksi, kiitos Maarit kun näit vaivan ja kuvautit Hilman myös.


Meri kävi Rovaniemellä luonnetestissä. Varsin hyvin ja Merimäisin tuloksin sieltä saimme kotiin ajella, tuomarit näkivät koirassa samat asiat kuin itsekkin olen havainnut vuosien saatossa. Turvallisin mielin saa tytön kanssa liikkua edelleen, se on ystävällinen ja avoin, ääniarkuutta ei ole minkäänlaista ja muutoinkin se on reilu ja rehti, ehkä karvan verran saisi rohkeutta olla lisää-jos jotakin pitää kaivata parannettavaa. Loppupisteet 112, laukausvarma.


Suvi tuli myös vihdoin kotipaikalle kasvattelemaan massuaan. Verrattain valtava pieni hippo siitä on kasvanut. Sängyn alle ei oikein meinaa enää mahtua, joten tyytyy vain pukkaamaan pään sängyn alle muun kropan jäädessä viltille sängyn viereen. Ihailtavan iloinen ja pirtsakka se on edelleen, toivotaan että lopputiineys sujuu hyvin.


20.4.2016

Fearless Fellow Cadillac "Riku" on todettu toistamiseen tervesilmäiseksi. Onnittelut Eijalle säihkysilmästä.


14.4.16

Velvet Dandy's Attica "Meri" on lausuttu Kennelliitossa: Lonkat C/C, kyynärät 0/0 ja selkä terve. L7 nikaman pieni kokoero ei sitten vaikuttanut lausuntoon, hyvä niin. Luonnetestiä kuun lopussa odotellen..


13.4.16

Oona juhli synttäreitään eilen. Kunnioitettavat 10 vuotta nuori, ei vielä tunnu missään. Still going strong!


Alkuviikosta ruvettiin sitten pikkuhiljaa totuttaa Suvi-mammaa tuhdimpaan pentumuonaan. Tämä ei tuota minkäänlaisia huolia, ruokahalu on edelleen ihan posketon! Ihmekkös tuo, tyttö oli selvästi pyöristynyt viikon aikana-ja se pyöristyminen ei johdu ruoasta.. ;) Matolääkitys aloitetaan mammalle myös viikonloppuna ja puolentoista viikon päästä Suvi tuleekin sitten kotikonnuille valmistautumaan synnytystouhuihin. Oma huone on jo varattu ja sisustus aloitettu. Jännittäviä viikkoja siis käsillä..


Pennuista on tullut mukavasti kyselyitä, mutta kenenkään ei tarvitse vielä kuvitella olevansa "myöhässä". Meiltä pennut ovat varattuja vasta kun olemme tavanneet henkilökohtaisesti ja tutustuneet puolin ja toisin. Uudet perheet saavat rauhassa katsastaa pentujen elinympäristön ja kotona asuvan laumani, kysellä mieltä askarruttavia kysymyksiä ja tutustua rauhassa snautsereiden maailmaan. Meillä onkin jo useampi perhe vieraillut rotuun tutustumassa, joten kahvipannu on kuumana aina kun mahdollista. Viimeinen tiineysviikko ja pentujen 3 ensimmäistä elinviikkoa me rauhoitamme vain emälle ja pennuille. Näin takaamme turvallisen ympäristön jossa emä saa rauhassa hoitaa jälkikasvuaan. Kotona asuvia koiria ei myöskään näy näyttelyissä sinä aikana kun pennut kasvavat kotona, se on meille ehdoton turva mahdollisia tauteja vastaan. Mikään palkinto tai pokaali ei korvaa sitä jos yksikään pentu sairastuu turhaan. Me ehdimme myöhemmin kesällä reissata kyllä niissä hommissa, asiat tärkeysjärjestyksessä.


4.4.16

Kävimme tänään ultrassa Suvin kanssa ja kyllä vain, pentuja on odotettavissa toukokuun alussa! Eläinlääkärin mukaan Suvi on "harvinaisen tukevasti tiineenä" joten ihan yhtä kahta pentua ei ole odotettavissa. Ruudulta laskettiin ainakin 9 pientä 2cm mittaista tulevaisuuden toivoa, nähtäväksi jää moniko oli piilossa ja moniko jää matkan varrelle. Seuraavat 5 viikkoa pitävätkin sisällään sitten tulevan mammakoiran huolenpitoa ja hoitoa, Suvi asustaa vielä seuraavat 3 viikkoa kotosalla ja tulee sitten meille "lomalle" kun aika lähenee. Elämme siis erittäin hienoja hetkiä täällä..


Meriltä otettiin samalla reissulla lonkka-, kyynär- ja selkäkuvat. Kyynärät olivat siistit, lonkissa pieni puoliero ja selkärangassa L7 nikama oli lyhyempi kuin muut. Ei siis mitään hälyyttävää tai paniikin aihetta, jäämme odottamaan Kennelliiton virallista lausumaa.


15.3.2016

Fearless Fellow Athos on lausuttu selältään terveeksi. Kiitos Reijalle kun näki vaivan että tulos saatiin virallisesti myös nähtäville. Innolla odotamme siis F-pentuetta, mammakoiralle on ultra varattu 4.4-ruokahalua ainakin piisaa! ;)


7.3.2016

Niinhän siinä kävi kuten kuuluukin, F-pentue on laitettu alulle Suvin ja Elmon toimesta viikonloppuna. Odotamme siis innolla uusia pikkupartoja toukokuun alkupuolella!


Kaikki sujui nuorella parilla erittäin helposti, siinä ei tarvittu sen kummempia kommervenkkeja-vain paljon kahvia ja aikaa. Elmo tuli isännän elkein torstaina yöllä outoon laumaan ja otti paikkansa niin kuin ei koskaan olisi äitinsä luota poissa ollutkaan. Oona-äiti oli silminnähden iloinen myös jälleennäkemisestä. Ainahan se on pieni jännitys ilmassa kun uros tulee toisen uroksen tontille, mutta Elmo ei stressannut Peten olemassaoloa, eikä sen koomin muutakaan, vaan käyttäytyi kuten järkevän uroksen kuuluukin. Kummallakaan ei ollut ongelmia ruokahalun tai olemisen kanssa ja se oli todella hieno nähdä. Se kertoo todella paljon koirien perimmästä luonteesta. Nyt jäämme sitten jännittämään muutaman viikon päähän ultra-aikaa, siihen saakka vain toivotaan parasta ja Hannu jatkaa tytön hoitoa samaan malliin sijoituskodissa.


23.2.2016

FF Athos on silmätarkastettu, jossa ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia. Ylimääräisiä ripsiä löytyi, mutta ne eivät menoa hidasta. Elmolta otettiin myös selkäkuvat, joissa ei näkynyt mitään poikkeavaa. Virallinen lausunto kestää hetken mutta näillä spekseillä FF Dark Daylight "Suvi" tullaan astuttamaan kyseisellä uroksella. Kiitos Reijalle ja koko perheelle mahtavasta sitoutumisesta tähän projektiin. Kiitos että sallitte Elmoa käytettävän jalostukseen!


21.2.2016

Viimepäivät on menty matalalentoa.. Toirstai-iltana Petellä puhkesi korvaan kummallinen ihottuma, joka levisi kuin kulovalkea molempiin korviin ja perjantaina aamulla sitä olikin jo kaulassa asti. Pääsimme heti aamusta eläinlääkäriin ja epäilin että uuden ruoan vuoksi olisi jonkinlainen korvatulehdus pukannut päälle. Kuinka ollakkaan, korvat itsessään olivat aivan puhtaat eikä eläinlääkärin mukaan ihottuma viitannut mitenkään ruokaan, sensijaan epäilys jonkinlaisesta immuniteetin ongelmasta nousi pintaan. Petestä otettiin siis pari koepalaa, jotka lähtivät Saksaan saamaan patologin arviota. Tämä tarkoittaa lyhykäisyydessään sitä että Pete ei ole jalostukseen käytettävissä. On mahdollista että reaktio on jonkinasteinen rokotusreaktio, mutta yhtä kaikki, jalostuksesta poissulkeva. Nyt odotamme että tulokset saadaan virallisesti, ehkä jo ensi viikon loppupuolella.


Muutoksiahan tämä toi myös pentusuunnitelmiin. F-pentueen isä on siis vaihdettu ja tulemme käyttämään, mikäli silmäpeilaus ehditään uusia ennen astutusta, urosta ensimmäisestä pentueestamme. Kyseessä on siis Fearless Fellow Athos. Elmo elää keskellä lapsiperheen arkea Reijan hellässä huomassa, joten valinta on vähintäänkin yhtä hyvä. Luonnollisesti Elmo on jo lonkkakuvattu, C/B ja luonnetestattu erinomaisin osa-aluein. Snautserikerhon ihanneosa-aluein, 142 pistettä ja laukausvarma. Elmon silmät on peilattu 2012 terveiksi ja uusintapeilaus pyritään saamaan ensiviikon aikana hoidettua, jotta astutukseen voidaan ruveta ja pentue täyttää suomen Snautserikerhon jalostusvaatimukset-aivan kuten kaikki pentueemme ovat täyttäneet ja tulevat täyttämään.


Mikäli sinulla on perheessäsi paikka auki aktiiviselle ja karkeakarvaiselle kaverille, ota rohkeasti yhteyttä. Mahdollisesti narttupennulle etsitään sijoituskotia!


9.2.2016

Nyt on pitänyt pari päivää sulatella viikonlopun tapahtumia. Vieläkin on hiukan hankala pukea sanoiksi sitä kaikkea myllerrystä mitä on koettu. Me ajettiin Päivin, Eijan ja Maaritin kanssa porukalla valloittamaan maailmaa, tai no ainakin Tallinnaa. Pakattiin auto täyteen naisia ja 4 urosta ja juoksuinen narttu, joten tunnelma oli katossa koko matkan ajan. Meillä oli kisattavana vain yksi kisa, joten se oli kaikki tai ei mitään. Ilmoitettuja koiria oli 17kpl, joista osa valitettavasti poissa kisasta. Tuomarina tunnetusti tiukka suomalainen, joten ajatuksella "kunhan ei kaikki sais eehoota". No ei saanut-kukaan! Ransu (FF Bob the Builder) korjasi urosten PU2 sijan itselleen, tienasi siinä samalla muutaman kirjaimen nimensä eteen lisää. Mukaan tuli SERT ja sen myötä Viron muotovalion titteli. Eipä siinä vielä kaikki, ensimmäiseksi tullut uros olikin jo kansainvälinen valio, joten Ransun vara-cacib vahvistuu CACIBIKSI, mikä taas tarkoittaa että kansainvälisen muotovalion titteli on nyt totta! 1 Norjasta, 2 Suomesta ja 1 Virosta, siinä on jo skumpan paikka!


Muut urokset tekivät myös huikeat tulokset, Onni upeasti PU4, Tatu ERI ja Pete ERI SA. Ja kuinkas muutenkaan, loistavassa kunnossa olevia könsikkäitä, jotka esitetään aina hyvässä kunnossa. Meri oli ainut narttu reissussa, joten kaikki odotukset kaatuivat sen harteille. Ja Merihän kantoi ne, kuten kantaa itsensä. Varmasti, vahvasti ja aina täydellä temperamentillä! Meri palkittiin kahden juniorinartun jälkeen PN3 sijalla ja näin ollen SERT ja CACIB olivat meidän! Uskomatonta, kuukauden sisään Merille toinen CACIB ja Viron valion arvo plakkariin heti kun Suomen muotovalioksi valmistuu. Mutta arvaatteko oliko tässä jo kaikki? No eipä ollut ei! Kasvattajaluokan kun saa siellä 3:lla koiralla esittää niin riipastiimpa sitte sellanenkin näytille, ROP kasvattaja ja KP! Huikeaa tiimini! Oliko siinä kaikki? No ei kun sitten me rynnistettiin BIS-kehään näytille yhdessä toinen toistaan upeamman ryhmän kanssa, tulimme valituksi jatkoon ja palkituksi BESTINSHOW 4 kasvattajaryhmäksi!! Siis uskomatonta! Kansainvälisesti noteerattu ryhmä kahdesta eri pentueesta, kolme urosta ja kolme esittäjää-jotka mietti että sitä skumppaa ois pitäny varata enämpi mukaan! Sellaiseen hetkeen ei ole sanoja. Siinä olet niin hattu kourassa kasvattajana, nöyränä ja kiitollisena siitä että olet saanut pennuille hyvät kodit, kunnian käyttää jalostustyöhösi hyviä vanhempia ja saat vielä mahdollisuuden tuoda kätesi jäljet maailmalle nähtäväksi! Se vetää hiljaiseksi, tai siis hetkeksi vain-minä kun en ole varsin hiljaista sorttia..


Matka oli siis menestys kaikenkaikkiaan. Pojat matkustivat hyvin, Pete yritti koko matkan olla vonkaamassa Meriä ja ruoka maistui miten odottaa saattoi. Suuria vastoinkäymisiä ei onneksi sattunut, pari rikkinäistä kakkapussia, liukas jalkakäytävä ja kimppuun hyökkäävä käsikuivuri. Perussettiä siis!


12.1.2016

Luvattoman pitkään on kulunut viimeisestä päivityksestä, ei sillä etteikö olisi ollut kerrottavaa! Allekirjoittanut on ollut hiukan kiireinen uusien haasteiden edessä, oikeastaan koko kesä meni unelmaa tavoitellessa ja 1.9.15 minusta tulikin sitten yrittäjä. Otin haltuuni ja hoitaakseni Kiimingistä Musti ja Mirri-liikkeen, jota olenkin sitten puuhaillut viime kuukaudet aika tiiviisti..


Mitä viime vuodesta sitten sanoisi, no sehän oli aivan huikea-monellakin saralla! Kasvatit olivat pääasiassa terveitä, mitä nyt pieniä rymyämisvammoja joillakin. Monta koiraa saatiin MH-luonnekuvattua syksyllä. Lämmin kiitos niistä jokaiselle omistajalle! Kasvattieni luonteista on virallisesti näyttöä todella korkealla prosentilla ja se on vain ja ainoastaan aktiivisten omistajien ansiota! Kiitos että ymmärrätte sen merkityksen kasvatustyössäni.


Näyttelyiden saralla vuosi oli myös huikea, Oona (Manetan Pamina) kruunattiin erikoisnäyttelyssä BIS veteraaniksi! Dora (FF Eternal Flame) avasi näyttelyuransa vaatimattomasti Kajaanissa tuloksella VSP, SERT. Samaisessa näyttelyssä Ransu (FF Bob the builder) oli ansaitusti ROP ja kasvattajaluokkamme KP:n arvoinen. Nemi (FF Carrera) viimeisteli valioitumisensa jo kevättalvella kuntoon ja kisasikin kesän ansaitusti valioiden joukossa. Kesällä keli ei ollut kuuma, mutta kisat olivat. Peppi (FF Dark Daydream) Viimeisteli muotovalion arvonsa tyylipuhtaasti Oulussa, molempina päivinä VSP ja CACIB! Siitä sisuuntunut velipoika Tatu (FF Dark Diamond) rokkasi seuraavana viikonloppuna Kemissä- kolmessa peräkkäisessä näyttelyssä 3 SERTIÄ! Huikea sisarusparvi!


Terveyden saralla virallisia tutkimuksia tehtiin muutama, Ransu kävi hakemassa "naimalupaa" silmälääkäriltä, samoin kuin Suvi. Molemmille terveet paperit, joten jälkikasvua on luvassa! Onnilta kuvattiin luustoa, kuinkas muutenkaan, A/A ja 0/0, priimaa silläkin saralla!


Loppuvuonna sitten vedettiin pääasiassa lonkkaa kun työrintamalla oli varsin hektistä, joulun alla laumamme sai kuitenkin hiukan vahvistusta. Tällä kertaa hyvää ei tarvinut hakea kaukaa, Leka ( Arctic Idols Eminem) muutti Peten oppipojaksi Kempeleestä. Lämmin kiitos Johannalle kun uskoi pojan laumaani. Leka on varsinainen touhupetteri, kovalla vauhdilla ja huikeilla idiksillä varustettu nassikka jonka hampailta mikään tai kukaan ei ole turvassa..